Hyveet

Hyveet ovat ne ominaisuudet ja luonteenpiirteet, jotka tekevät meistä hyviä siinä, mitä olemme ja teemme. Ne ovat olleet olemassa aina. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina on tiedetty, millainen on hyvä ihminen ja mitkä ominaisuudet hänestä sellaisen tekevät. Läntisessä kulttuuripiirissä hyvekäsitys on viime vuosituhannet perustunut antiikin filosofien, erityisesti Aristoteleen näkemyksiin.

Hyveet ovat kulttuurisidonnaisia: siihen, mitä ominaisuuksia pidetään hyveinä tai miten jokin tietty hyve ymmärretään ja määritellään, eri kulttuurit antavat erilaisia vastauksia. Ne hyveet, jotka tekevät ystävästä hyvän ystävän tai työntekijästä hyvän työntekijän, voivat Kiinassa tai Japanissa olla aivan erilaiset kuin Suomessa. Amerikassa ystävällinen ihminen istuu bussissa ventovieraan viereen ja ryhtyy kyselemään tämän kuulumisia. Suomessa – tai ainakin Helsingissä – ystävällinen ihminen istuu toisen viereen vain pakon edessä eikä missään tapauksessa ryhdy häiritsemään ja ahdistelemaan vierustoveriaan puhumalla tälle.

Jos vaivaudumme ottamaan selvää muiden kulttuurien hyvekäsityksistä, saamme hyveistä hyvän työkalun vieraiden kulttuurien ja niihin kuuluvien ihmisten ymmärtämiseen. Meidän mielestämme jotenkin kummallisella tavalla käyttäytyvä vierasmaalainen ihminen ei luultavasti ole mitenkään outo tai omituinen. Hänen kulttuurissaan vallitsevat hyveet saattavat vain olla erilaisia kuin mihin olemme tottuneet tai hän saattaa omista lähtökohdistaan käsin ymmärtää hyveiden sisällön ja merkityksen eri tavoin kuin me. Jos pääsemme perille hänen hyveistään ja opimme tulkitsemaan hänen sanojaan ja tekojaan niiden kautta, saamme todennäköisesti huomata hänen toimivan vain niin kuin hyvä ihminen hänen kulttuurissaan toimii.

Suomalaisessa kulttuurissa hyveistä ei vuosikymmeniin juuri puhuttu. Vielä 1960-luvulla hyve kuului suomen arkikieleen, mutta 1970- ja 80-lukujen kuluessa sana katosi nopeasti käytöstä. Perimmäisenä syynä tähän saattoi hyvinkin olla länsimaissa jo heti toisen maailmansodan jälkeen käynnistynyt kulttuurinen siirtymä yhteisöllisyydestä kohti aina vain syvenevää individualismia, joka teki vähitellen hyveen kaltaisen yhteisöllisen elementin merkityksettömäksi. Niinpä kun akateemikko Oiva Ketonen Helsingin Sanomien kirjoituksessaan toukokuussa 1993 kyseli suomalaisten kansalaishyveiden perään, hän joutui toteamaan: ”Ei näytä kovin hyvältä. Ehkä postmoderni suomalainen häpeää, jos joku sanoo hänen kunnioittavan kansalaishyveitä.”

Viimeisten kymmenen vuoden aikana hyveet ovat alkaneet tehdä paluuta, mikä oli toki odotettavissakin – eiväthän hyveet, jotka aikojen alusta saakka ovat kuuluneet ihmisyyden ytimeen, voi muutamassa vuodessa noin vain lopullisesti kadottaa merkitystään. Akateemisessa etiikan tutkimuksessa hyveet ovat olleet maailmalla kuuma aihe viimeistään 1980-luvulta alkaen, ja viime vuosina hyveistä on kirjoitettu kirjoja jo suomeksikin.

Hyveiden ja hyvepuheen palauttamisella suomalaiseen elämänmenoon ja kulttuuriin alkaa olla jo pieni kiire. YK:n valtuuttama World Happiness Report -tutkijaryhmä on viimeisten kymmenen vuoden ajan selvitellyt sitä, millaisia hyvinvoinnin edellytyksiä yhteiskuntien erilaiset rakenteet kansalaisille tarjoavat. Näissä raporteissa Suomi on pitänyt kärkisijaa yhtäjaksoisesti vuodesta 2018 alkaen. Vuoden 2023 raportissaan tutkijat ilmoittivat aikovansa jatkossa keskittyä siihen, miten hyvin yhteiskunnat tukevat kansalaisten kasvua hyveisiin ja miten hyvin kansalaiset eri maissa hyveitään toteuttavat. Ellemme pikaisesti saa hyveisiimme ryhtiä, saatamme lähivuosina menettää ykköspaikkamme maiden välisessä vertailussa – kaikesta muusta hyveiden mukanaan tuomasta hyvästä puhumattakaan.