Kysymyksiä ja vastauksia
Hyveet ja Hyveet elämässä -hyvekasvatusmalli ovat matkan varrella herättäneet monenlaisia kysymyksiä. Vastauksia niihin löydät alta. Jos vastaus omaan kysymykseesi vielä puuttuu, laita viestiä osoitteeseen antti.kylliainen@lykeion.fi.
Tuottaako Hyveet elämässä -hyvekasvatusmallin käyttöönotto päiväkodissa paljon paperityötä?
Onko Hyveet elämässä -sivustosta olemassa vain suomenkielinen versio?
Voidaanko päiväkodissa tulla erehdyksessä valinneeksi väärät hyveet?
Eivätkö kaikki hyveet ole tärkeitä? Miksi valitaan vain muutama?
Miksi pitää käyttää niin outoa sanaa kuin hyve?
Kuka sanoo, mikä ominaisuus on hyve ja mikä ei?
Sääntöjen rikkomisesta voidaan rangaista. Mitä hyveen vastaisesta toiminnasta seuraa?
Tuottaako Hyveet elämässä -hyvekasvatusmallin käyttöönotto päiväkodissa paljon paperityötä?
Ei. Yhtään lomaketta ei tarvitse täyttää eikä yhtään raporttia kirjoittaa. Hyveet elämässä -hyvekasvatusmallia voi ja saa lisäksi soveltaa vapaasti oman tahdon ja näkemysten mukaan.
Onko Hyveet elämässä -mallin käyttäjäksi rekisteröityminen oikeasti ilmaista vai onko tähän jokin koira haudattuna?
Hyveet elämässä -konseptiin ei ole haudattuna mitään. Se on, on alusta alkaen ollut ja tulee jatkossakin aina olemaan täysin ilmainen. Sen pohjalta ei missään vaiheessa olla kehittämässä maksullista de luxe -versiota eikä sen avulla yritetä myydä mitään. Hyveet elämässä on kehitetty ja rakennettu puhtaasti maailmanparannustarkoituksessa.
Onko Hyveet elämässä -sivustosta olemassa vain suomenkielinen versio?
Toistaiseksi kyllä. Pyrimme lähitulevaisuudessa julkaisemaan sivustosta myös ainakin ruotsin- ja englanninkieliset versiot, tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan myös muita.
Voidaanko päiväkodissa tulla erehdyksessä valinneeksi väärät hyveet?
Ei. Hyveiden tärkeysjärjestyksestä tai merkityksestä voidaan olla monta mieltä. Mutta määritelmän mukaan hyveet ovat ominaisuuksia, jotka ovat hyviä sekä ihmisen itsensä että ympäröivän yhteisön kannalta, eikä lähtökohtaisesti huonoja tai vääriä hyveitä näin ollen ole olemassakaan.
Toinen asia on, että eri tehtävissä ja tilanteissa tarvitaan erilaisia hyveitä. Suorapuheisuus ei välttämättä ole oikea hyve silloin, kun ratkotaan naapurien välisiä erimielisyyksiä, eikä suvaitsevaisuus silloin, kun pitäisi ottaa kantaa uhkailuun ja väkivaltaan.
Jos päiväkodin tai koulun hyveitä valittaessa jokin itselle tärkeä hyve jää valitsematta, mikään ei estä viljelemästä kyseistä hyvettä omin päin omassa arjessa ja omien kasvatettavien kanssa.
Eivätkö kaikki hyveet ole tärkeitä? Miksi valitaan vain muutama?
Kaikki hyveet ovat hyviä ja ihmisen hyvän elämän kannalta olennaisen tärkeitä. Erilaisissa tilanteissa tarvitaan eri hyveitä ja jokaiselle hyveelle on oma tehtävänsä. Siten yhdenkin hyveen puuttuminen merkitsee sitä, että elämä kokonaisuutena ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla.
Hyveisiin kasvaminen ja niiden vahvistaminen on kuitenkin elämän mittainen projekti. Yhtä vähän kuin kokonaista kakkua voi syödä yhdellä hotkaisulla kaikkia hyveitä voi lähteä kasvattamaan yhdellä kertaa. Jostakin on pakko aloittaa, ja oikeat hyveet lasten hyvekasvatuksen aloittamiseen ovat ne, jotka heidän kasvattajiensa mielestä ovat keskeisimmät.
Miksi pitää käyttää niin outoa sanaa kuin hyve?
Ihmisen hyviä ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä on kutsuttu hyveiksi aikojen alusta saakka. Kreikan kielessä hyve on aretē, latinassa virtus, ruotsissa dygd, tanskassa ja norjassa dyd, saksassa Tugend, ranskassa vertu, englannissa virtue, italiassa virtù, espanjassa virtud ja japanissa 美徳.
Sanan hyve keksi suomen sanastoon Elias Lönnrot joskus 1850-luvulla. Vielä viime vuosisadan alkupuolella hyve kuului ilman muuta suomalaiseen arkikieleen. ”Jos meillä on oikeus – ja sehän meillä on – uskoa siihen, että hyveet palkitsevat harjoittajaansa, niin miks’emme saisi ja voisi uskoa, että Ahlströmin aineellinen menestys oli tavallaan palkinto hänen uhrauksistaan aatteellisuuden hyväksi”, kirjoitti Juhani Aho patruuna Antti Ahlströmistä vuonna 1905 julkaistussa elämäkerrassa.
Hyve alkoi kadota suomalaisesta kielenkäytöstä 1970-luvulla syistä, joita voidaan tutkimustiedon puuttuessa ainakin toistaiseksi vain arvailla. Tämä on sikäli nurinkurista, että kansainvälisessä akateemisessa etiikan tutkimuksessa hyveet alkoivat juuri noihin aikoihin elää uutta nousuaan liki parisataavuotisen hiljaiselon jälkeen.
Positiiviset psykologit käyttävät termiä luonteenvahvuus tarkoittaen sillä suurin piirtein samaa kuin eetikot puhuessaan hyveestä. Niiden erona on lähinnä se, että luonteenvahvuuksilla tavoitellaan ennen kaikkea ihmisen omaa onnellisuutta ja hyvinvointia, kun taas hyveillä rakennetaan yhteistä hyvää sanan kaikissa merkityksissä.
Miksi siis lämmittää uudelleen hyveet sen sijaan, että tyytyisimme puhumaan vaikkapa luonteenvahvuuksista? Samasta syystä kuin harjoitamme edelleen eettistä pohdintaa siitä huolimatta, että psykologia on keksitty. Sen lisäksi, että etsimme onnea ja hyvinvointia, on tärkeää myös miettiä kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, sillä juuri se tekee meistä ihmisiä.
Siksi toisekseen hyveet ovat kasvatuksen välineenä yhtä vanha kuin kasvatus itse. Jos kerran kaikille niille ominaisuuksille ja luonteenpiirteille, jotka tekevät meistä ihmisinä hyviä ja joita pyrimme lapsissammekin vahvistamaan, on jo vuosisatojen ajan ollut hyvä ja käyttökelpoinen nimi, miksi jättäisimme sen käyttämättä?
Ovatko hyveet todella ihmiskuntaa yhdistävä tekijä? Eikö joka kulttuurilla ole oma käsityksensä hyveistä?
Kyllä, jokaisella kulttuurilla ja alakulttuurilla on oma käsityksensä sekä siitä, mitä ominaisuuksia pidetään hyveinä, miten yksittäinen hyve määritellään ja mikä on hyveiden tärkeysjärjestys. On toki hyveitä, kuten oikeudenmukaisuus, rohkeus ja kohtuullisuus, joita voidaan pitää kutakuinkin yleismaailmallisina, mutta kulttuurien väliset erot hyveiden suhteen ovat joka tapauksessa pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Kyse ei olekaan siitä, että hyveet olisivat kaikille ihmisille samat ja samansisältöiset, vaan siitä, että kaikilla ihmisillä aina ja kaikkialla on ollut ainakin jonkinlainen käsitys hyveistä ja niiden merkityksestä. Kaikilla kansoilla on aina ollut jonkinlanen ymmärrys siitä, mitkä piirteet ja ominaisuudet tekevät ihmisestä hyvän ihmisen. Kaikissa kulttuureissa lapset on pyritty kasvattamaan hyveisiin, ja siksi eri puolilta maailmaa tulevat ihmiset kantavat mukanaan oman kulttuurinsa hyveitä. Ei ehkä sen täydellisemmin kuin mekään omiamme, mutta kuitenkin.
Hyveiden avulla voimme näin ollen oppia ymmärtämään eri kulttuureista lähtöisin olevia ihmisiä. Kun pääsemme perille siitä, mitkä ovat jostakin läheltä tai kaukaa tulleiden ihmisten kulttuurissa tärkeimpinä pidetyt hyveet ja millaista on niiden mukainen elämä, olemme päässeet perille heistä itsestään.
Jos hyveet ovat ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä, eivätkö ne ole sidoksissa temperamenttiin? Eiväthän kaikki voi olla samalla tavalla kärsivällisiä tai rohkeita?
On totta, että jokaiselle meistä jotkut hyveet ovat luontaisempia kuin toiset ja että ihmiset ovat erilaisia sen suhteen, mitkä hyveet kenellekin luonnostaan parhaiten istuvat. Myös hyveet ovat tässä suhteessa erilaisia. Joidenkin hyveiden kohdalla hyveen yhteys temperamenttiin on selkeämpää kuin toisten. Mainituissa kärsivällisyydessä ja rohkeudessa temperamentin vaikutus saattaa näkyä hyvinkin vahvasti, ystävällisyydessä ja suvaitsevaisuudessa ei ehkä niinkään.
Jo Aristoteles huomasi ihmisten olevan luonnostaan erilaisia hyveittensä suhteen. Hänen selityksensä oli, että hyveet ovat meissä jonkinlaisina ”luonnollisina hyveinä” – hyveen siemeninä tai taipumuksena hyveeseen – jo syntyessämme. Yhdellä nämä siemenet ovat yhdenlaisia ja toisella toisenlaisia, mistä seuraa, että lähtökohtamme hyveiden omaksumisessa ovat erilaiset.
Kasvatuksen tehtävänä on saada hyveet kasvamaan ja kukoistamaan. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi tulla hyveiden suhteen toistemme klooneiksi. Luontaiset erot saavat kasvatuksen jäljiltäkin näkyä, eikä erilaisuudessa tässäkään suhteessa ole mitään vikaa.
Tietynlainen temperamentti tai jonkin hyveen luontainen puuttuminen joltakulta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseinen ihminen voisi tyystin unohtaa itselleen haasteelliseksi osoittautuneen hyveen. Kaikkien ei tarvitse olla samalla tavalla kärsivällisiä tai rohkeita, mutta sikäli kuin niitä ylipäätään pidetään hyveinä, jokainen tarvitsee niitä elämässään ainakin jossain määrin.
Kuka sanoo, mikä ominaisuus on hyve ja mikä ei?
Hyveet ovat yksilön ominaisuuksia mutta yhteisön omaisuutta. Yhteisö määrittelee, mitä ominaisuuksia se yksilössä arvostaa ja millaisia vaatimuksia se asettaa hyvälle jäsenelleen. Yhteisö itse luo, muokkaa ja ylläpitää omaa kulttuuriaan ja sen mukana myös hyveitä.
Yhteisön valtaa määritellä hyveensä rajoittaa kuitenkin hyveiden luonne. Hyveet ovat ominaisuuksia, jotka ovat hyviä sekä yksilön itsensä että ympäröivän yhteisön kannalta. Yksilö ei voi kävellä yhteisöön ja ilmoittaa hyveikseen sellaisia ominaisuuksia, joita yhteisö ei pidä hyveinä. Mutta yhtä vähän yhteisö voi nimetä ja määritellä hyveenä pitämänsä ominaisuudet tavalla, joka polkee yksilön hyvää.
Hyveitä ja niiden määritelmiä koskevat erimielisyydet ovat tietenkin mahdollisia, elleivät peräti arkipäivää. Siitä, onko jokin ominaisuus hyvä yksilön, yhteisön tai kummankaan kannalta, voidaan olla monta mieltä. Mutta tämä tarkoittaa vain sitä, että hyveitä ja niiden merkityksiä on syytä jatkuvasti puida ja punnita. Ellei näin olisi, hyveet olisivat jotakin elämälle kovin vierasta.
Sääntöjen rikkomisesta voidaan rangaista. Mitä hyveen vastaisesta toiminnasta seuraa?
Sääntöjen luonteeseen kuuluu, että niiden rikkomisesta olisi paikallaan aina erikseen säätää jonkinlainen rangaistus tai seuraus. Hyveen tapauksessa tilanne on toinen.
Säännöt ovat periaatteita, joiden mukaan ihmiset voidaan määrätä tai tarvittaessa jopa pakottaa toimimaan. Hyveet taas ovat ominaisuuksia, joiden omaksuminen on viime kädessä aina vapaaehtoista ja ihmisen oman tahdon varassa. Siksi hyveen puuttumisesta ei voida varsinaisesti ketään rangaista.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei hyveen puuttumisesta tai rikkomisesta seuraisi mitään. Jos yhteisö on nimennyt ja määritellyt oman toimintansa ja hyvinvointinsa kannalta keskeiset hyveet ja joku yhteisön jäsenistä pitää tapanaan toimia tieten tahtoen juuri päinvastaisella tavalla, kyseinen henkilö saa syystäkin yhteisössään ikävän ja hankalan ihmisen maineen ja joutuu kaikkien silmätikuksi. Ja jos asiaa pysähtyy ajattelemaan, tämä on seurauksena monin verroin vakavampi ja raskaampi kuin useimmat niistä rangaistuksista, joita sääntöjen rikkomisesta yleensä seuraa.
Miksi hyveiden viljeleminen ehkäisisi kiusaamista tehokkaammin ja paremmin kuin säännöt? Eikö yksinkertaisinta ole vain kieltää kiusaaminen?
Niin kummalliselta kuin se äkkipäätään kuulostaa, lasten korvissa näyttää olevan suuri ero sillä, vastustetaanko kiusaamista siksi, että se on kielletty, vai siksi, että se ei ole ystävällistä. Pelkkä kiusaamisen kieltäminen ei selvästikään auta kiusaamisen lopettamisessa. Suomessa ei ole yhtäkään koulua, jonka rehtori ei viimeistään kysyttäessä ilmoittaisi koulunsa noudattavan nollatoleranssia kiusaamisen suhteen, eikä toisaalta yhtäkään koulua, jossa joka päivä jotakuta ei kiusattaisi. Sen sijaan hyveisiin kasvaneet ja niiden viljelemisen asiakseen ottaneet lapset ovat itse ja oma-aloitteisesti ryhtyneet kitkemään kiusaamista omissa yhteisöissään.
Tehokkaimmin kiusaamista ehkäistään silloin, kun ikävän käytöksen torjumisen sijaan vahvistetaan sitä, mikä on hyvää. Jos kiusaamisesta puhumisen sijaan keskitytään puhumaan ystävällisyydestä, reiluudesta, kunnioittavuudesta, myötätuntoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta, kiusaaminen lakkaa ja tekee tilaa hyveiden mukaiselle käytökselle.
Olennaista on muistaa myös, että säännöt eivät ole mitään kasvatuksen välineitä, tai jos ovat, niin kovin huonoja sellaisia. Tasapainoiseksi ja vastuulliseksi aikuiseksi kasvaaksemme meidän jokaisen on kyseenalaistettava kaikki säännöt, joita meidän päähämme on lapsena ja nuorena istutettu, ja ratkaistava itse, mitkä säännöt ovat noudattamisen arvoisia ja mitä eivät.
Hyveet sen sijaan ovat kasvatuksen välineitä jos mitkä. Niin kauan kuin on ollut kasvatusta, hyveet ovat olleet sekä kasvatuksen väline että sen lopullinen päämäärä. Lisäksi hyveet kestävät kulutusta myös silloin, kun säännöt joutuvat kyseenalaistetuiksi. Siinä missä murrosikäinen siivoaa päästään kaikki säännöt, kiellot ja käskyt, hyveet pitävät pintansa pahimmissakin aikuiseksi kasvamisen myrskyissä. Niistä luopuminen näet tekisi nuoresta hylkiön myös itselleen tärkeiden yhteisöjen silmissä – taakka, jonka ani harva vapaaehtoisesti ottaa kantaakseen.